Asiakaspalvelutiimimme vahvistui, kun Samuel Akselin aloitti BI-asiantuntijana helmikuun alussa. Samuelin tehtäviin kuuluvat Fuusor-palvelujen käyttöönotot sekä asiakkaiden opastaminen ja tukeminen palvelun käytössä.
”Työhistoriani aikana olen toiminut taloushallintoalalla eri rooleissa kirjanpidon, palkanlaskennan ja johtamisen parissa. Olen nähnyt eri tehtävien kautta monien eri alojen yritysten näkökulmasta, miten taloudellisten päätösten tukena dataa voidaan hyödyntää, sekä pystyn oman osaamiseni kautta auttamaan yrityksiä hyödyntämään dataa raportoinnin tukena paremmin. Myös Fuusor on järjestelmänä tuttu jo aiemman työni kautta. Odotan kovasti, että pääsen auttamaan omalla osaamisellani asiakkaita tekemään parempia päätöksiä, ja liityn innolla Fuusorin joukkoihin.”
Toivotamme Samuelin lämpimästi tervetulleeksi Fuusor-tiimiin!