Asiakaspalvelutiimimme vahvistui, kun Juuso Kinnunen aloitti BI-asiantuntijana. Juuson tehtäviin kuuluvat Fuusor-palvelujen käyttöönotot ja sekä asiakkaiden opastaminen ja tukeminen palvelun käytössä.
”Nykyaikainen tapa raportoida ja hyödyntää dataa on kiinnostanut minua jo pitkään, ja uskon sen olevan elintärkeää yrityksien menestymisen kannalta. Minulla on useamman vuoden tausta erilaista Controller-tehtävistä, ja olen päässyt jo näkemään BI-raportoinnin tärkeyttä yrityksen eri osa-alueilla. On hienoa päästä viemään omaa osaamistani eteenpäin Fuusorilla ja hypätä ”pöydän toiselle puolelle” luomaan ja kehittämään asiakkaille uusia tapoja tiedolla johtamiseen. Ensitunnelmien perusteella olen tullut oikeaan paikkaan.”
Toivotamme Juuson lämpimästi tervetulleeksi Fuusor-tiimiin!