Svea Bank AB ja Fuusor Oy ovat allekirjoittaneet 8.7.2025 sopimuksen, jolla Svea ostaa merkittävän enemmistöosuuden Fuusor Oy:n osakekannasta. Yrityskauppa tukee sekä Svean että Fuusorin kasvua niin Suomessa kuin muissakin maissa.
Kaupassa Svealle siirtyvä Fuusorin liiketoiminta jatkaa toimintaansa kuten tähänkin asti. Kaikki palvelut, sopimukset, asiakkuudet ja kumppanuudet jatkuvat ennallaan. Fuusorin nykyiset enemmistöosakkaat jäävät yhtiöön vähemmistöosakkaiksi ja koko Fuusorin henkilöstö jatkaa työsuhteissaan.
-Fuusorille nyt oli juuri oikea hetki hakea uutta kasvua vahvan pohjoismaisen ja eurooppalaisen toimijan omistajuudessa. Se avaa meille uusia tilaisuuksia kehittää edelleen palveluitamme ja toimintaamme, saavuttaa uusia onnistumisia, kertoo Fuusor Oy:n toimitusjohtaja Tapio Salmela.
-Svean liikeidean ydin on tarjota ja luoda asiakasyrityksillemme kasvun mahdollisuuksia palveluillamme. Ydintoimintaamme ovat olleet rahoituspalvelut, mutta nyt oli oikea hetki vahvistaa palvelukokonaisuutta myös business intelligence -palveluilla, sanoo Svea Bankin Suomen maajohtaja Pasi Väre.
Lisätietoja:
Fuusor Oy, Tapio Salmela, toimitusjohtaja, 045 675 3255, tapio@fuusor.fi
Svea Bank AB (publ), filial i Finland, Pasi Väre, Suomen maajohtaja, 040 550 0988, pasi.vare@svea.fi
Tietoa Sveasta:
Svea Bank AB on ruotsalainen rahoitusalan konserni ja pankki sekä yksi johtavista rahoitusyhtiöistä Pohjoismaissa ja merkittävä toimija Euroopassa. Konsernin juuret yltävät yli 40 vuoden taakse ja Suomessakin Svea on toiminut jo 2000-luvun alusta asti. Svean ydintoimintaa ovat yritysten rahoituksen ja myyntisaatavien hallinnointi sekä maksuvalmiuden tukeminen, joiden lisäksi Svea on Pohjoismaiden toiseksi suurin verkkokaupan maksunvälittäjä ja rahoittaja.